mustelma

Nyt se on sitten tapahtunut, siis talven ensimmäinen kaatuminen. Ai, ku sattui polveen. Kaatuminen tapahtui alamäessa ennen Toivoniemeä, matkalla Alppilinnasta kotiin. Tiet ovat hyvin luikkaat ja loskaisat ja se koitui minun turmaksi. Onneksi ei käynyt huonosti. Polveen vain koskee ja siinä on purppura mustelma. Huusin ääneen, mutta edessä polkeva rouva ei edes katsonut taakseen, saatikka pysähtynyt kysyäkseen vointejani. Entä jos minuun olisi oikeasti sattunut, olisin jäänyt siihen kylmään loskaan makaamaan...No kait siitä olisi pian jokin auttavainen olento kulkenut ohi ja ojentanut kätensä minua kohti..

Uusi sisustuselementtimme seisoo edelleen samassa paikassa, melkein keskellä keittiötä. Eilen sitä tultiin työntämään paikalleen, mutta eihän se ollut niin yksinkertainen toimenpide. Mehän sen toki tiesimme, mutta tieto ei ollut kulkeutunut lähellekään tuota herraa. Hänelle oli annettu tehtäväki ottaa yläkaappi pois ja työntä kappi reikään. No juu, mutta maanantaina hän ottaa kaverin mukaan ja tulevat sitten purkamaan seinää ja kaappia. Sitten ei enää keittiössä hurise, on hiljaista.