Pakkasta

Viisi tuntia unta takana ja hiljaa, hiljaa heräilen. Aamupalaa laittaesani havahduin onnellisesti, kun ajattelin syytä, miksi ostin viimeksi CityMarketista Maitokolmion viiliä:) Ulkona on jotain-25 astetta pakkasta ja sen noustessa Isokookin viilenee. Kuvissa näkyy meidän jäätyneet ikkunat. Onhan ne kyllä kauniit. Patteri hehkaa melkeinpä täysillä, mutta ikkunasta puhaltava vinkka syö senkin. Tahtoisin muuten senkin. Tuli vaan tuosta mieleen. Miten minä kykenen ulostautumaan, koska olen melkeinpä aina viluinen. Kesää jo kaipaan...jo stressin hellittämisenkin toivossa.

Eilen ulostauduin vain pieniksi hetkiksi, joiden tarkoituksena oli paikasta toiseen siirtyminen. Suomalaisen kotiruoan jälkeen mentiin Stocmannille ostamaan jotain hyvää, jonka seurassa voisimme vain olla hiljaa. Masullaan sängylle, lasi viiniä, löytösuklaata, lakua, sarjiksia ja Unkarin monisteita. Minä tykkäsin siitä. Kello yhdeksän jälkeen rivakkaa kävelyä kohti Tervistä. Oli kyllä todella leppoisat jamit, sellaiset hyväntuuliset. Ihmiset hymyilivät soittaessaan joitakin aikaisempia iltoja enemmän tai sellainen tunne minulle jäi. Kovasti poristiin kuulumisia ja minulle ehdotettiin ratsastamisen kokeilua. Hui, ne hepat on kyllä niin suuria eläimiä, enkä tunne heidän tapojaan ja se aiheuttaa pelkoa. En ole ratsastanut aikaisemmin, en ole koskaan innostunut hevosista, mutta ilmanmuuta otin vastaan tarjouksen. Jotain ennen kokematonta ja sitäpaitsi tämä nyt on aika pieni asia, jonka voin tehdä pelosta huolimatta.

Menneellä vuodella opin ( opettelua jatkan edelleen) kertomaan pelosta huolimatta hieman enemmän omista tunteistani. Vanhoja toimintatapoja on joskus hyvin hyvin vaikea muuttaa, mutta olen saanut jonkin verran järkeistettyä asioita mielessäni ymmärtäen, että ainoastaan noita tapoja muuttamalla, voin saada aikaan jotain erilaista. Vanha ei ollut niin hyvä, että sellaista kaipaisin uudelleen, joten opintojani jatkan edelleen ja tässä tapauksessa juuri sillä tavalla, mitä kaipaisin muihinkin opintoihin eli tekemällä. Hetkittäin lukkiudun ja se ahdistaa itseänikin... Luottamusta...(huokaus)


Toisen ihmisen hengitystä on rauhoittava kuunnella, se saa aikaan hymyn. Se mielessä voisin vain käpertyä omaan koloon, maailmalta piiloon. Hetkeksi.Tänään (tällä hetkellä)vähän tällainen mieli, joka johtuupi varmaan väsystä.Ainakin osaksi. Mietin uudelleen pahimpia pelkojani. Viisi pahinta..? Mitkähän ne olisi. Pitäisi listailla näitä vuosittain ja katsoa niiden muuttuvan. Noh, Menenpäs suihkeeseen ja tunnustelen sitten mielialojani uudelleen. En päätä vielä mitään:)