Minä en todellakaan ollut, enkä ole, valmis luovuttamaan.

Kerran kirjoitin näin:

"Joskus ne rakkaimmat ihmiset voivat olla aivan tyhmiä, mutta ei silti pidä lopettaa puhumista. Kun puhuu, niin voi huomata ettei ne niin tyhmiä olleetkaan. Kun puhuu, oppii uutta ja uuden oppiminen on aina kiehtovaa. Kun puhuu ja kuuntlee astuu aina vain lähemmäksi. Kun puhuu, järjettömästä tulee kenties jäkevää ja mahdottomasta mahdollista, ainakin jollain tasolla. Elämä on lyhyt, sanottiin, ja elämä on väillä perseestä, mutta pitäkää kiinni siitä mikä teidät tekee onnelliseksi. Tänään minä pidän kiinni ja yritän avata lukkoa hieman enemmän. Jonain päivänä lukko on ihan auki enkä tiedä mitä sitten tapahtuu, mutta sen on oltava jotain hyvää. Vähän viisviiskutosta lukkoon ja sillä se aukeaa...jossain vaiheessa."


Nyt kaikki tuo tuntuu kaukaiselta, naurettavalta, surulliselta.

Yritin.

Nyt on vain loppu. On päästettävä menemään. Asia johon en enää voi vaikuttaa. Jää hyvästi.