kahavia

Maanantaina palasin jokseenkin pitkän tai ainakin piipahtamista pidemmän reissun jälkeen omalle kotisohvalleni. Tuo pohjoisen kaupunki tarjosi minulle taas mukavia hetkiä, kirpakkaa pakkasaamua, teatteria ja musiikkia; Roistoa. Ensi viikolla kaipaamani levy iskeytyy lempeästi kädelleni tiskin takaa. Tuo Kemi tarjosi, antoi, Ystävyyttä, jolla ei ole enimmäismäärää. Paljon muutoksia heidänkin elämässä ja minä tahdon olla paikalla, kun minua tarvitaan. Tahdon olla lähellä.

Jokin aika sitten minua rajoitettiin, ihan huomaamattani, ihan tarkoittamatta. Nyt rajoitteista vapaampana olen löytänyt elämääni paljon uutta. Tuntea voin nyt enemmän...

A. keitti eilen niin tumman suloiset italiankahvit, ettei tullut syvä uni silmään oikein koko yönä. Onneksi edellisenä yönö nukuin, joten nyt jaksaa vähemmälläkin. Luin pitkästä aikaa aamulehden kynttilän valossa, aikaisin on pimeää, nyt jo päivä valkenee. Olen palannut kotiin, hetkeksi. Vielä yksi pohjoisen reissu ja sitten tasaajan reissu. Silmäni avautuvat todellisuudelle, nyt uskon tehtyyn päätökseen, minä lähden. Kahden viikon kuluttua puuvillavaatteilla täytetty rinkka nousee harteilleni, josta se viiden Helsingissäolo päivän päätteeksi päätyy ruumaan. Jotain aivan uutta, en teeskentele, minun tulee ikävä, kaipuu ja pelko toisten pärjäämisestä. Tai kyllä he pärjäävät, mutta huoli rakkaista seuraa matkallakin. Minä kasvan, koen, opin.