Kosketteluja

Eilen taas havahduin kulttuurimme koskemattomuuteen. Tarkoitan sitä kuinka emme koske toisiamme, tuttaviamme. Avopuolisoja, aviopuolisoja, tyttö- ja poikaystäviä, ystäviä ja kenties jopa vanhempiamme kyllä, mutta muita juurikaan emme. Minä itse oikein havahduin ,kun tuttava otti minun olkapäästä kiinni ja toivotteli uusia vuosia. Ei minulla siis mitään sitä vastaan ole, ei suinkaan, sillä minähän olen sellainen koskettelija. Olin vain yllättynyt omasta reagtiostani, siitä että ylipäänsä reagoin. Pistin heti merkille, että se oli muuten ensimmäinen kerta kun juuri hän minuun koski. Kätelleet olemme kenties aiemmin. Muistan kuinka ulkomailla ollessani jaoimme poskipusuja kohdatessamme ystäviä. Kaikki muut pussasivat paitsi skandinaavit. Vaikka olimme suuressa porukassa ja tervehdimme poskitusten muita, niin skandinaavit vain kättelivät ja sitten seuraavaa taas pussattiin. Ja kyllä ne pusut menivät joskus ihan plörinäksi, kun ei tiennyt pussatakko kumpaakin poskea ja kumpaa sitten ensin. Ja sitten kolauttelee nenällä toisen ohimoon tai jotain muuta sellaista. Huh. Meitä kyllä monesti huvitti nuo hetket. En minä kyllä noita pusuja tänne kaipaa, mutta koskemisia kenties. Onneksi minun elämässäni on ihmisiä joita saa koskea. Isokoollakin saa kämppistä halata ja silitellä:) En tulisi toimeen ilman kosketusta.