kalenterista

Toisena hetkenä uuden turkoosin kalenterin täyttäminen tuottaa hirvityksen tunteita, toisinaan se on hyvin nautinnollista. Hirvitystä tuottaa se, että muutaman sivun selailtua huomaa jo olevansa maaliskuussa. Maaliskuussa, jolloin aika alkaa loppumaan. Ei kait se aika sinäänsä koskaan lopu, mutta rahat alkavat käymään vähiin , jollei jotain saa valmiiksi ja äkkiä:) Nautintoa tuottavilta sivuilta taas löytyy syntymäpäivämerkintöjä, juhlia ja muun muassa hernekeittopäivä. Kalenteriin on mukava merkitä ylös päivät, jolloin kohtasi jotain ikuisesti muistettavaa tai näki ensimmäisen tammen.

Tässä minä nyt istun kovaäänisen tietokoneen edessä, puisella penkillä ja poskeni punoittavat siskon kanssa vietetyn ulkoiluhetken jälkeen. Pimeässä alkoi maa tuntumaan jotenkin pehmeämmältä ja kahdesta sauvakävelijästä muodostui näkökenttään jonkinlainen olio. Pienen hetken sydämeni pomppasi muutaman ylimääräisen sykähdyksen. Pimeys on ovela asia. Vain kaikkein pimeimmässä voi nähdä eniten. Siis eniten tähtiä ja vähiten kaikkea muuta todellista. Orastavasta kiputilasta huolimatta olen päättänyt lähteä pois sorbustieltä kameleiden seuraan. Ja minulla on kyllä ihan paras sisko. Sisko, joka lähtee minun kanssa mukavaan paikkaan, vaikka muut jäisivät toisaalle.

Huh huh. Joulun päivinä ei meidän onnekaiden ole tarvinnut nälkää nähdä. Päinvastoin masu on täyttynyt kermaisista laatikoista ja kalasta. Pienet piirakat munavoilla maistuivat ihan omatekoisilta ( mutta ken söi munavoin??). Kerran vuodessa näin. Mukavaahan.