Hai

Muutaman edellisen yön aikana olen herännyt kesken unien ja hymy on tullut väistämättä kasvoilleni, sillä silmieni edessä on lötköttänyt pehmohai suuri suu avoinna. Aika hassu näky keskellä yötä. Viime yön tuo pehmohai sai kyllä viettää lattialla, koska nyt minulla on niin paljon pehmeää ympärilläni. Kääriydyn kahteen peittoon ja tyynyjen lukumäärä on noussut neljään. Kaikki nämä ovat kyllä aina futonilla, mutta nyt minä olen niiden ainut käyttäjä. Nukun leveästi, mutta kaipaan silti toista.

Eilen otin itseäni niskasta kiinni ja opiskelin matematiikkaa kolmisen tuntia kirjastossa. Tuona aikana taisin saada aikaiseksi n.7 laskua oikealla vastauksella. Ensimmäisistä onnistuneista laskuista innostuin valtavasti ja olisin tahtonut rutistaa jonkun mukavan ihmisen kättä. Ketään ei ollut lähettyvillä. En kuitenkaan väitä etteikö se vastapäätä kirjoja tutkaileva rouva olisi mahdollisesti kiva, mutten kuitenkaan tahtonut tuntemattoman kättä puristaa.

Oli mukava onnistua matematiikassa, mutta aika pian eteeni tuli laskutoimituksia, joista minun oli mahdotonta selviytyä. Hyvä asia tässä on, että nyt minulla on ongelma, johon voin hakea ratkaisun ulkopuoliselta. On hyvä painiskella laskutoimitusten kanssa ja pyöritellä funktioita ja huomatessaan kykenemättömyytensä voi talsia matemaatikon luokse hakemaan valaisua. En pidä matematiikasta.

Välillä tuntuu, että hukkaan itseni kouluahdistun sekaan. Pyöriskelemällä viimeisten koulutehtävien parissa unohdan mikä minusta tuntuu kivalta. En kykene ottamaan totaalista taukoa, en osaa olla ajattelematta elämääni tällä hetkellä hankaloittavia asioita. Odotan liiaksi tulevaa ja unohdan tämän hetken tärkeyden ja sen suomat mahdollisuudet. Mietin onko elämäni mielenkiintoinen... Tosin nyt kun olen puuttuvan palan huomannut, voisin tehdä asialle jotain! Lähden kävelylle.