Viime kerralla Ruotsissa

kalenterista

Toisena hetkenä uuden turkoosin kalenterin täyttäminen tuottaa hirvityksen tunteita, toisinaan se on hyvin nautinnollista. Hirvitystä tuottaa se, että muutaman sivun selailtua huomaa jo olevansa maaliskuussa. Maaliskuussa, jolloin aika alkaa loppumaan. Ei kait se aika sinäänsä koskaan lopu, mutta rahat alkavat käymään vähiin , jollei jotain saa valmiiksi ja äkkiä:) Nautintoa tuottavilta sivuilta taas löytyy syntymäpäivämerkintöjä, juhlia ja muun muassa hernekeittopäivä. Kalenteriin on mukava merkitä ylös päivät, jolloin kohtasi jotain ikuisesti muistettavaa tai näki ensimmäisen tammen.

Tässä minä nyt istun kovaäänisen tietokoneen edessä, puisella penkillä ja poskeni punoittavat siskon kanssa vietetyn ulkoiluhetken jälkeen. Pimeässä alkoi maa tuntumaan jotenkin pehmeämmältä ja kahdesta sauvakävelijästä muodostui näkökenttään jonkinlainen olio. Pienen hetken sydämeni pomppasi muutaman ylimääräisen sykähdyksen. Pimeys on ovela asia. Vain kaikkein pimeimmässä voi nähdä eniten. Siis eniten tähtiä ja vähiten kaikkea muuta todellista. Orastavasta kiputilasta huolimatta olen päättänyt lähteä pois sorbustieltä kameleiden seuraan. Ja minulla on kyllä ihan paras sisko. Sisko, joka lähtee minun kanssa mukavaan paikkaan, vaikka muut jäisivät toisaalle.

Huh huh. Joulun päivinä ei meidän onnekaiden ole tarvinnut nälkää nähdä. Päinvastoin masu on täyttynyt kermaisista laatikoista ja kalasta. Pienet piirakat munavoilla maistuivat ihan omatekoisilta ( mutta ken söi munavoin??). Kerran vuodessa näin. Mukavaahan.

tätä aikaa

Kinkun tuoksu leijailee nenääni kynttelikön valaisemasta keittiöstä. Muut ovat poissa jossain, kenties hakemassa kurkkua ja muuta unohtunutta joulupöytään. Loiri laulaa Ave Mariaa ja mietin ihan turhaan millainen tästä joulusta tulee. Kyllä se sen itse näyttää ja tästä lauseesta huomaan itsekin etten ajattele joulun vielä alkaneen. Kait nyt on jo joulu? Mistä se joulu alkaa? Jossain vaiheessa minulla oli jo joulu, joskus viime viikolla, mutta se jäi jonnekin ja nyt odotan sitä uudelleen. Mistä se silloin tuli ja mihin ihmeeseen se meni, mistä se uudelleen tulee...Lapsen herkkyys on jäänyt menneeseen, eikä joulussa ole enää sitä taikaa ja se on jotenkin haikeaa. Kyllähän minä nautin joululauluista ja nautin kynttilöiden rauhoittavista liekeistä. Tykkään myös piparkakuista ja laatikoista ja iskän suolalohesta. On vaikea päästää irti ja alkaa elää tätä joulua joka on nyt ja tässä. No,en ole kyllä ihan täysin varma, josko se entinen minun mieleni hakeaksi laittaa..

Elän tätä joulua koristellen tänään kauniin, pienen kuusemme, jonka neulaslaatukin on hankkijan mukaan ihan huippua. Onhan se kyllä kauniin kuusen kotiimme kantanut.Kuusen tuoksu, sekin on joulua. Aikuinen jouluni pyörii kyllä pitkälti ruoan ympärillä. Tänä jouluna meillä on kyllä vähemmän tavaraa pöydässä, mutta ihan tarpeeksi kyllä. Viimejouluinen punajuurisoppani jää nyt listalta pois:)

Kaikille onnellisia hetkiä joulunaikaan. Paljon halauksia antakaa!

Rauhallista JOULUA!

Isokoolla piipahin

Olipa kiva käydä Isokoolla pitkästä aikaa! Päätimmä katsoa leffaa ja mukana oli myös vanhempaa ikäpolvea, meistä edellistä.Ihmiset Isokoolla ovat aina mukavia. Minä en ole vieras, vaan minä vain olen ja se on hienoa. Minua ei tarvitse passata, minä osaan kyllä keitellä juomaa ihan oma-aloitteisesti! Hienoa, että leffa ylitti odotukseni ja oli itse asiassa ihan muuta kuin oletin! Ensinnäkin alkuperämaa yllätti, sillä odotin sen olevan suoraan Holliwoodista, mutta sepäs olikin Tanskasta:) Nimi vain kuulosti jotenkin tutulta, jonka yhdistin tuonne vuorille. Pitäisi kyllä käydä useammin tuolla Koolla, sillä omaelo on jee jee, heh. Liian usein meidän aikataulut menevät ristiin.

Vettä taas vihmoo, mutta tänään oli jo ihan pakko käydä lenkillä siitä huolimatta. Eipä ollut liikkeellä kovin moni muu. Kuljin ohi uusita paikoista joiden olemassaolon olen tiennyt nimeltä, mutta joiden fyysiseen olemassaoloon en ole aiemmin tutustunut. On niin helppo mennä samoja polkuja, varsinkin kun tahtoo olla sen tietyn ajan ulkosalla ilman kelloa. Uutuus on silti aina viehättävää tavalla tai toisella.

Tänään on ollut ihan muullainen olo, kuin viimeisen viikon aikana, josta olenkin jo maininnut. Nukuin 10 tuntia viime yönä! Noustessa tunsin oloni pitkästä aikaa kykeneväksi! Keitin kahvit, luin lehden, tiskasin ja jatkoin joulukorttien askartelua. Kaipasin kyllä joulumussiikkia. Se ainut omistamani hyvä levy odottaa joulua Kemissä, joten nyt tyydyn laulamaan yksikseni ja kuvittelemaan dingdong kelloja. Äidon joululaatikot olivat menneet pilalle pakastimen sulamisen tähden, voi hitsiläinen! Voisin kyllä mennä ja auttaa häntä uusien kokkaamisessa, mutta hän kuitenkin tekee ne mitä pikemmiten, enkä ehtisi kuin 5 päivää ennen aattoa. Onneksi äiti ei ehtinyt leipoa maittavia rahkavoitorttuja!

Kello on nyt jo aika paljon, mutta minä sain jonkun ihme herätyksen leipomiselle, joten tuolla nuo ruisleipäset odottavat uuniin pääsyä. Koko bändi käväisi tuossa istahtamassa hetkisen, kunnes heidän oli lähdettävä roudaamaan. Minä olen kyllä sitten niin iloinen, että heistä pidetään ja heillä on jo jonkun verran tuota keikkaa. Kaikki vaan ensi viikolla 45:sen pikkujouluihin heitä ja Niemistä ja Litmasta kuuntelemaan. Viime viikolla Raahessa oli aika mahtava keikka. Minä olin hyvin, hyvin hiljainen miltei koko viikonlopun, mutta esiintymisen aikana minä olin mietteissäni puhelias.

unettomuus

On se aika rankkaa tämä nukkumattomuus. Olen viimeisen viikon aikana nukkunut keskimäärin viisi tuntia yössä ja se tuntuu kehossa ja näkyy silmistä. Nukkulandiaan kohdistuneet lyhyet vierailut verottavat elämääni. En jaksa tehdä kivaa. Öisin pitäisi tehdä jotain ihan muuta kuin yrittää tuskallisesti saada unesta kiinni, mutta sitä hankaloittaa syvä väsy ja silmien aukipitämisen mahdottomuus. Viime yönä nukahdin siinä vaiheessa, kun kuu ei enää pyyhkäissyt silmieni ohi verhojen välistä. Kello taisi olla jotain kolmen maissa. Kolme tuntia ja heräsin taas, vaikka silmäni pysyivät ummessa. Levottomuus aiheuttaa vääntelehtimistä. Toinen yrittää rauhoitella silittäen hellästi paljasta selkää. Se tuntuu hyvältä, muttei auta matkaamaan unimaahan. Vaihdan paikkaa kylmään huoneeseen.
Jossain vaiheessa vaihdoin takasin ja herätessäni huomasin, että minun pitäisi olla jo ihan toisaalla. Jäi menemättä. Jäi menemättä minnekään.

Taitaa olla ensimmäinen Oulussa viettämäni Itsenäisyyspäivän aatto kun minulla ei ole juhlia. En ole leiponut koko päivää, enkä ole odottanut tätä päivää suurella innolla. Paitsi odotin kyllä, että Krea olisi tullut kanssani soppaileen, siis syömään soppaa, mutta reppana sairastui. Nyt siis olenkin yht'äkkiä yksin ja kuuntelen Edsonia. Mutta on minulla kuitenkin iloa odotettavissa. Ystäviä ilta pullollaan ja vieläpä hyvää musiikkia! Minä menen Teatrialle, jee jee ja sitä ennen varmaan moikkaamaan Mikkoa.

Vettä taitaa vihmoa ja avopuoliso osti punaisen auton!

Nyt minä alan valmistautumaan. Kirjoitanpas myöhemmin lisää.