Minä, rasittava

Miten niin en ole rasittava. Istun lattialla, kädessäni on luutu, jota liikutan hitaasti laudan syitä mukaillen. Nostan hetkeksi käden kaapin ovelle ja pyyhin kahvinroishkeet peottavan rauhallisti pois ja seuraavaksi nousen polvilleni ylettyäkseni pyyhkimään pöydän reunaan jääneen lian. Myhäilen hiljaa vastauksen kysymykseen kävelystä. Jatkan vielä hieman kunnes laitan huuhdotun luutun laskostetusti hanan päälle ja siirryn hitain askelin makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet. Melko pian päälläni on tarvittava varustus. Ovi on jo auki, mutta minä etsin vielä raitahanskojani. Hanskat olivatkin jo taskussa, joten voin nostaa keräysroskat syliini ja lähteä.

------

Eilen olin siis tulossa mökkihöperöksi, mutta onneksi huumori, rakkaus ja ulkoilma pelastivat minut täydeltä sekoamiselta. Kävelimme noin 11000 askelta ja noin 5000 askeleen kohdalla olimme heinäsohvaa ihmettelemässä. Ennen eilistä minulla ei ollut mitään tietoa Toppilansaaressa esillä olevista luontotaideteoksista. Enkä ollut koskaan aikaisemmin käynyt siellä sijaitsevalla aallonmurtajalla. Valkeutta riitti ja jäälautat näyttivät kulkeutuvan päin virtaa. Näimme kevään ensimmäiset joutsenet lentävän päämme yli ja laukkuun unohtuneiden kiikareiden kaivaminen kesti aivan liian kauan, jotta olisin nähnyt nuo kauniit olennot himan paremmin. Laitoin kiikarit kaulaan odottamaan seuraavaa lintubongaus-hetkeä, mutta lopuksi sain tyytyä ainoastaan laiskotteleviin sorsiin.

Minusta lähti pitkä varjo ja T. sai mustikkapiirakkajäätelöä.

Nyt minulla on kurkkukipu ja suuri mineraalivesijano!