suuttumus

Mulle suuttumus ja viha on aika vaikeasti käsiteltäviä tunteita. Miksi onni ja ilo on niin paljon helpompaa ja oikeutetumpaa. Toisaalta onhan se vain hyvä. Onneksi iloa voi tuntea miettimättä sitä sen enempäämja onneksi tunnen iloa enemmän. Vihaan harvoin, en juuri koskaan. Viha on niin vahva sana ja harkitsen kyllä tarkkaan sen käyttöä, paitsi jos kyse on laiskoista luteista tai hiuksista ruoassa. Viha ihmisiä kohtaan on jotenkin niin lopullisen kuulosta. Minulle siis. Viha ja suuttumus on kuitenkin oikeutettuja tunteita ja hyviä tunteita oikeassa tilanteessa, mutta mistä ihmeestä tietää milloin on oikeutettua olla suuttunut. Minusta tuntuu niin usein, että ei ole oikeutettua. Minun pitäisi varmaan mennä jonnekin suuttumis-terapiaan. En minä kyllä usein suutu, mutta..

En minä nyt ole suuttunut:)

hyvää vappua

Nukuin ihan älyttömän levottomasti miettiessäni tämän päivän järjestelyjä ja viimeisiä tärkeitä koulujuttuja. En saa vieläkään rauhaa, vaikka työn palautin viime keskiviikkona. Se kummittelee päivittäin pääsäni ja mietin kuinka kaikki voi vielä mennä ihan pieleen. Eipä ole nyt uskoa itseeni, ei ainakaan tuon asian saralta. Mulla tekisi mieli vaan unohtaa ja istuttaa sipuleita ja lähtä jonnekin täältä Oulusta.

Tänään on olevinaan vappuaatto ja ensimmäsitä kertaa kuuteen vuoteen musta ei tunnu miltään. Aika tavallinen ilta ja päivä tästä kait tulee ( paitsi, että poistun kotoa), kun ei ole paikkaa eikä oikein intoa järkätä mitään suurempaa. Aikoinaan olin jo koristellut kotini mainoksista askartelemillani koristeilla ja ilmapalloilla. Roskaa ei nyt kotonani näy eikä juustohyrrät keittiössä tuoksu. Aamulla olisi mieli tehnyt jäädä Mario-peittoni alle maailmaa piiloon. Kenties tuolta ulkoa saan mukavia ajatuksia mukaani tälle päivälle. On kuitenkin todella kiva, että A ja K ovat saapuneet kaupunkiin ja että pääsen V:n kanssa hassuttelemaan.

Kauppalista näyttää pitkältä. Pitäisiköhän minun edes yrittää. Höh, mikä olo. Punasipulia, basilikaa, vuohenjuustoa, kirsikkatomskuja, hedelmiä, vichyä, lasagnelevyjä, varhaiskaalta, oliiveja, kesäkurpitsaa....viiniä...

Lähden juoksemaan.

salaattia ja 60-asteista pyykkiä

Meän pyykkikone pesee ihan uskomattoman kauan 60 asteista pyykkiä. Onneksi harvemmin tarvitsee käyttää tuota astelukemaa, koska 20 asteen alentaminen nopeuttaa koneen toimintaa. Tuo kone on muutenkin vähän persoonallinen, koska sillä on tapana rullata kaikki pyykit. Siis jos on lakana mukana niin kaikki on sitten siellä sisällä. Toisaalta se on ihan kätevää, koska ei tarvitse nostaa kuin yksi möykky koneesta.

Kello on taas vasta viisi, enkä millään jaksaisi tehdä enää opinnäytetyötä. Mitäs nyt sitten. Sain minä onneksi tiivistelmän kirjoitettua, rasvahappo- taulukon tehtyä sekä saatettua loppuun tuon laadullisen tutkimuksen analyysin. Juoksentelemassakin kävin ennen kaupunki-lounasta. Vanillassa oli mahtava salaattitarjonta, joka koostui peräti neljästä eri salaatista ja mukana oli myös papauja! Saattaa se kyllä olla ihan normaaliakin, onko? Mukava vaihteeksi mennä valmiiseen pöytään ja varsinkin nyt kun on yksin, niin eipä taida tulla paljon itselle kokkailtua. Pakasteessa on kasviskeittoa yhden hengen annoksina sekä wokkivihanneksia. Niillä mennään:)

Näin tänään Valoa piiitkästä aikaa. Se hymyili. Meän kommunikaatio on viime aikoina ollut ihan onnetonta. Kiire tekee kärttyiseksi ja poissaolevaksi. Vanha tieto muuttui kohdatessamme uudeksi, ainakin toiselle osapuolelle. K:n tulosta ei tunnu kukaan tietävän ja minäkin aloin epäröimään josko muistan päivän oikein. Kävi myös ilmi, että A ja M ovat lähdössä meidän lailla Placebon keikalle, joten Passatin valjastaminen alkaa tuntua järkevältä ja iloiselta vaihtoehdolta.

Jotkut ohikulkevat ihmiset tuoksuvat tosi hyvälle. Minä en varmaan koskaan. No en minä nyt pahallekaan tuoksu, toivottavasti, mutten luo toisille hyviä reaktioita tuoksullani. En ainakaan usko. Varmaan tuoksun aina valkosipulille, koska syön sitä miltei päivittäin. Se on vaan ihan parasta maustetta!

Palstamaksu tuli vihdoin. Kohta pääsee lannoittamaan. Mun on palkattava joku kastelemaan mun taimia toukoreissun ajaksi.

Paikka lampulle

Kaksin kauniinpaa

Elämää

Säätila sopii hyvin mielialaani. Onneksi ei paista aurinko ettei tarvitse potea huonoa omaa tuntoa sisällä nyhväämisestä. Vihdoin sataa vettä, ilmanlaatu paranee ja hengittäminen käy helpommaksi. T. lähti Tampereelle ja mulla on jo ikävä. Jonkin pienen änkyrähetken ajattelin, että on vain hyvä olla yksin ja äksyillä yksin, mutta eihän se niin mene. On hyvä kun olotilaa saa parantaa kainalossa, mutta ilman kainaloa olotilan parantaminenkin onnistuu!

Musta tuntuu, että olen ollut piemeässä viime viikot. Tuli se flunssa, joka vei voimat ja esti endorfiinien kartuttamisen ja sitten tuli vähän takapakkia koulun suhteen. Niin ja nyt mun tukka on lyhyt. Mutta. Huomenna alkaa elämän siivous tuon lattian jynssäämisen sijasta. No ehkä saatan tuon kylppärin hinkata hohtavaksi ja pestä hieman lakanapyykkiä, hih. Nyt kuitenkin keskitytään hyvinvointiin ja asioiden loppuun saattamiseen. Tavoitteet asetetaan saavutettavaksi, periksi ei anneta. Tekee hyvää kirjoittaa nämä ajatukset ylös, niistä tulee enemmän tosia. Asennetta vaihdan, enkä tukasta välitä.

Minä, rasittava

Miten niin en ole rasittava. Istun lattialla, kädessäni on luutu, jota liikutan hitaasti laudan syitä mukaillen. Nostan hetkeksi käden kaapin ovelle ja pyyhin kahvinroishkeet peottavan rauhallisti pois ja seuraavaksi nousen polvilleni ylettyäkseni pyyhkimään pöydän reunaan jääneen lian. Myhäilen hiljaa vastauksen kysymykseen kävelystä. Jatkan vielä hieman kunnes laitan huuhdotun luutun laskostetusti hanan päälle ja siirryn hitain askelin makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet. Melko pian päälläni on tarvittava varustus. Ovi on jo auki, mutta minä etsin vielä raitahanskojani. Hanskat olivatkin jo taskussa, joten voin nostaa keräysroskat syliini ja lähteä.

------

Eilen olin siis tulossa mökkihöperöksi, mutta onneksi huumori, rakkaus ja ulkoilma pelastivat minut täydeltä sekoamiselta. Kävelimme noin 11000 askelta ja noin 5000 askeleen kohdalla olimme heinäsohvaa ihmettelemässä. Ennen eilistä minulla ei ollut mitään tietoa Toppilansaaressa esillä olevista luontotaideteoksista. Enkä ollut koskaan aikaisemmin käynyt siellä sijaitsevalla aallonmurtajalla. Valkeutta riitti ja jäälautat näyttivät kulkeutuvan päin virtaa. Näimme kevään ensimmäiset joutsenet lentävän päämme yli ja laukkuun unohtuneiden kiikareiden kaivaminen kesti aivan liian kauan, jotta olisin nähnyt nuo kauniit olennot himan paremmin. Laitoin kiikarit kaulaan odottamaan seuraavaa lintubongaus-hetkeä, mutta lopuksi sain tyytyä ainoastaan laiskotteleviin sorsiin.

Minusta lähti pitkä varjo ja T. sai mustikkapiirakkajäätelöä.

Nyt minulla on kurkkukipu ja suuri mineraalivesijano!