Tympönen

"Vähän kasvimaisuutta, hieman eläintä ja paljon omaa- sienen eväät elämässä."
Nyt tiedän, että sienissä voi olla neljän väristä itiöpölyä. Heidät voidaan lajitella puna-, ruskea-, valko- ja tummaitiöisiin. Joskus helttojen värit hämäävät ja silloin tunnistuksessa menee vikaan. Kunhan ei suuhun pistä suippomyrkkyseitikkiä taikka valkokärpässientä! Sienet ovat omituisia.Tänään kävimme Pilpasuolla ja koreihin kertyi mm. hiippoja, seitikkejä ja pienosia jouhinahikkaita. Pitkospuilla näimme myös mustikkaisen jätöksen , joka analysoitiin heti nallen jättämäksi. Sitten alkoi kälätys ja opettaja pyörähti pitkospuilta suohon. Kastui takapuoli, jonka jälkeen kaikki määrättiin tasavertaisuuden nimissä uimaan suossa, jos mieli autolla takaisin koululle. vitsi, vitsi.

Virkistysalueella fiksut pelasivat golfia. Noiden viheriöiden alle on jäänyt hyviä sienimaita, mutta harrastustoimintaakin tarvitaan....Jee.

Tänä vuonna siis sienestys tapahtuu suolla eikä niinkään mustikkatyypin metsässä, jotka ovat parhaita sienestysmaita. Tosin mustikkakin on vaihtanut paikkaa suon laitamille. Eläköön ilmastonmuutos!

C 12:ssa jatkui sienten haistelu. Tympösestä tympääntyneenä lähdin puoli kahden bussiin. ( Tympönen tuoksuu pottukellarille, ei sis olleskaan huonolle!)Tai en minä tympääntynyt, uuvuin vain. Tällä viikolla on tullut nukuttua aika kehnosti. Aamulla toinen oli keittiössä, muttei juurikaan hereillä. Minusta taas tuntui etten ollut edes ehtinyt nukahtaa. Uuvuttaa. Tänään minusta ei ole juuri liikkumaan. Laventelia tyynyn alle ja toiveeseen sikeät yöunet, joiden jälkeen rypäleiden ostoon.

Tänään olen oppinut myös kuinka korjataan toimimaton vessanpytty! Ihan omin käsin sen korjasin ja nyt taas vetää, toivottavasti. Olen ylpeä teostani:) Pikkuhiljaa minusta tulee enemmän ja enemmän omin avuin pärjäävä, vaikka asunkin onnellisena toisen kanssa. Enää en ripusta keittiöpyyhettä seinästä tursottavaan sähköjohtoon, vaan jätän sen suosiolla rauhaan. Ei enää oikosulkuja, öhöm.


Hei ja huomenna TUPARIT!

Pyörällä on NIIN kiva ajaa! Pääsen lujaa enkä voi kuulla kolinaa... Paikasta toiseen siirtyminen käy hurjan nopsasti,vaikka ajaa ilman lamppua, silti on Valoa! Välillä olin ulkona, mutta sisällä.

Kukkanen

Mintusta vielä

Niinhän siinä sitten kävi, että huolenpitoviikolla Mintusta lähti viimeisetkin nivelet. Eilen olin pitkästä aikaa matkalla kartsalle, mutta matkani tyssäsi Tuiran mäkeen, sillä Mintun akseli pamahti lopullisesti. Vauhti hiipui nopeasti muttei kuitenkaan niin, että minä olisin lentänyt nurin. Huomasin sitten, että viallista pyörää on paljon helpompi kulettaa, jos vika on takarenkaassa eikä eturenkaassa, niin kuin minun tapauksessa. Lanteessani on mustelma. Vaikka matkaa kotiin oli pikkaisen yli kilometri, oli minun levähdettävä ainakin kuusi kertaa. Yhdellä kädellä autoin pyörääni kulkemaan ja yritin näyttää vahvalta. Jaksoin vaivoin ensimmäiselle talolle, jonne Mintut sitten jätinkin. Tänään haimme sen autolla tuosta 300 metrin päästä:)

Uusi rengashan siihen oli sitten hankittava, mutta nyt kulkee entistä lujempaa!
--------------------------------------------------------------------------------------------

Alppilan ensimmäinen huono puoli havaittu: luteiden hyökkäys! Ääääääää. Inhottavasti kopsahtelevat vasten ties mitä ja välillä pyrkivät iholle!

Vihvilä?

Tällä viikolla pidän Mintusta huolta. Eilen hän aiheutti minulle sydämentykytystä nielaisemalla vaijerin ketareiden syövereihin, jonka johdosta olin kaatua otsalleni asfalttiin. Onneksi ajoin ylämäkeen, joten sain vauhdin pysäytettyä ilman haavereita. Aamulla sitten katkaisin tuon vuoden verran melko valtoimenaan heiluneen vaijerin. Nyt tuoksun tolulle, koska kävin silittelemässä ja hankaamassa Minttua pesuaineella. Enkä kyllä muita milloin kädenpidikkeet taikka penkki olivat olleet valkeaan viittaavia ilman mustaa likapihka kerrosta. En ole itseasiassa koskaan aikaisemmin edes pessyt pyörääni. Kuutisen vuotta sitten isukki hoiti sen homman ja sen jälkeen pesut ovat jääneet satunnaisten rapakossa ajeluiden ja sateiden varaan. Tänä kesänä Minttu ei olekaan sitten sanut vettä niskaansa kuten ei ole juuri kukaan muukaan. Kasvitieteellisessä puutarhassa tosin kasvoi vedestä( kastelusta) nauttineita suuren suuria puolukoita! ja Mintusta vielä sen verran, että perhe tulee perjantaina ja isukki on luvannut huoltaa hieman kulkuvälinettäni.

Jippiiiii saan viinimarjoja! Olen ihan hulluna niihin, pääasiassa punaisiin!!!!

Toista päivää siis koulussa. Päivät ovat menneet ulkosalla kasveja tutkiessa. Eilen oli helle, joten varauduin hamosella ja varpikkailla. Puoli kymmenen aikaan huuleni olivat jo mustikansiniset ja olkapääni nousivat lähelle päätä, koska yritin pitää itseni pienenä ja lämpimänä. En onnistuntut. Ruokatauolla nautittu pannari hilloilla lämmitti hiukan, pääasiassa mieltä:)

Viluisesta olosta johtuen hurjan kaunis kukka nimeltä vilukko jäi mieleeni. Tenttiin tulisi 30 kasvia 400 merkatusta. heinät hirvittävät, sillä kolmen vuoden jälkeen he ovat taas vain heiniä. Vaikka kuinka kysyn keitä he ovat, he eivät vastaa minulle, joten päättely jää arvailujen varaan. Vaikka tunnistaisin jonkun Nadaksi, niin etunimi jää saavuttamatta. Nata ei yksin tentissä riitä.. Pitää lueskella ja käydä vielä puutarhalla tutkimassa. Onhan nuo melkein kaikki joskus opetellut, mutta sen koommin heidän kanssa ei ole ollut tekemisissä, joten unholaan ovat painuneet. Tunnistan kyllä jouhivihvilän ja kultapiiskun sekä karhunputken, heh. No myönnettäköön, että kenties muutaman muunkin...ainakin herukat!

Kuuma aamu tytöillä

Leirintäalueemme

Sohova

Telttaan matoileen

Minulla on meneillään iskelmäkausi. Tai tänään on iskelmäpäivä. Stereot soittavat Hermestä ja Mombasaa:) Heh.näiden tahtiin on hyvä paistella sipulilättyjä ja pilkkoa aineksia salaattia varten.

Eilen tunnelmoin yksin kotona sytyttäen muutamia kynttilöitä, polttaen jasmiinin tuoksuisia suitsukkeita ja kuunnellen surupianoa. Levitin sohvan, pistin maate ja nostin koipeni ylös nojalle. Olin unohtanut nuo kynttilähetket. Jotenkin ne kuitenki eilen palasivat mieleeni, onneksi. Välillä kuuntelin hörhömusiikkia ja tanssin iloisesti keskellä lattiaa. Oli minun omahetki.

Pitäisi rientää suihkeeseen ja laittautua valmiiksi telttailua varten. Tai siis kohtuu yksityistä Telttailufestaria. Ihan perhosia vatsassa, kun mietin tulevaa iltaa. Tiistaina M kutsui minut ja A:t näihin kemuihin ja mehän innostuimme. En tunne sieltä ketäänm uita kuin seuralaiseni ja sekin vähän jänskittää. Tai siis en tiedä yhtään ketä saapuu paikalle. Voihan olla , että siellä on useampikin tuttava tai ainakin voimme hankkia uusia tuttavia.Voimme leikkiä matoja, jos siltä tuntuu. Lämmintä mukaan, makuupussia, teltta ja ravintoa. Kamaa kertyy mukaan aika lailla, mutta onneksi Minttu kulkee ja paluumatkalla puolet on jo nautittu pois.

luotto

Mietin tässä luotettavuutta. Kuinka paljon voi luottaa johonkin, jota ei tunne tippaakaan. Kuinka varuillaan voi olla vaikuttamatta epäluuloiselta. Tyhmä ei saa olla, eikä ottaa kaikkea todesta, ei tietenkään. Jotkut ihmiset huijaavat ja satuttavat, niinhän se vaan menee. Silloin kun lähdin pois Suomesta kevääksi olin tilanteessa jossa en tuntenut ketään ja minun oli vain luotettava. oli luotettava, että maksettuani rahaa ulkomaiselle tilille, minulla todella olisi paikka jossa asua. Jos ei luota mihinkään niin eihän silloin voi tässä maailmassa elää. Mihinkään ei voi mennä. Mutta missä menee raja. Eihän sitä tietenkään voi suoraan asettaa, koska tilanteet muuttuvat ja jokainen tilanne on erilainen. Ensiksi on kai vain luotettava omaan vaistoon kyseisistä tilanteista, mutta sitäkin on niin helppo epäillä.

Väsynyt perhonen

Heppala

Jos en eilen olisi päässyt pakettiautolla eteläisen mikroilmaston omaavaan Liminkaan, olisin ollut lattialla maaten koko loppu illan ja murehtinut. Heti Kaakurin Citariin päästyämme unhoitin murheet ja minulla oli jo mukavaa. Mukavuus jatkui ajettuamme vanhaan tietä peltomaisemaan. Liminganjoki kiemurteli hitaasti ja pienesti tien vasemmalla puolella, huikea Pappila toimi vielä virka-asuntona ja vanha kansakoulu oli muuttunut museoksi. Koivukuja johti meitä kohti tilaa. "Varokaa ratsastajija"-kyltti ilmoitti meidän lähestyvän määränpäätä. Olimme perillä ja pääsimme ulostautumaan autosta. Minun matkani kului oikealla povella.

Minua hykerrytti. Ostokset sisälle ja sitten heppoja katsomaan. Olin lähempäna heppaa kuin koskaan aikaisemmin. Tunnistin noiden suurten eläinten eleitä kotioloistani. Nauratti se tuhina vasten kättäni ja suuri ylähuuli. En uskaltanut mennä aitauksien sisälle, mutta karsinan avoimsta ovesta astuin lähemmäksi ja annoin kahden uuden hevosen arvioida tuoksuni. Ihmettelin vaan miltei koko ajan. Jotain aivan uutta minulle tuo tuollainen elo.

Pirtissä tuoksui puulattia ja aika. Yritin palata mielessäni viime vuosisadan alkuun...Menneisiin elämiin..


Jos olisin vielä noissa tunnelmissa en muistaisi eilisiä murheita, mutta niin ne vaan palaavat. Koskevat taas, yllätys, koulua. Yksi kurssi onkin meneekin sitten helmikuun puolelle, että V***N jippaa! On toivoton olo. TOIVOTON! Kotona minulla on maailmani kannustavin kumppani, mutta hänkään ei voi muuttaa opintosuunnitelmaamme. Mutta auttaa kuitenkin paljon minua. Toivottavasti voin joskus autaa häntä. En mitenkään vastapalveluksena, mutta olisi mahtava jos toisesta joskus tuntuisi siltä miltä minusta nyt. Kuinka arvostan tuota kannustusta ja tukemista. Vielä minun on vain osattava ottaa apu vastaan...

Kenties lähden tuuleen ajattelemaan. Ajatus pakenemisesta hipsii mieleeni. En tahdo, en todellakaan tahdo äksyillä toiselle. Minussa vika on. Tai minussa pahaolo on. Minua kohdellaan hyvin.

Nojaton tuoli

Kuka kuori tässä vihreässä tilassa perunoitaan?

Kuka tähän osui?

Pelastus

EtuPerä

Muttia

Ja niin tulivat elokuun helteet. Josko nyt olisi aika Upinkin jättää talviturkki rannalle ja juosta vilvoittavaan vetehen. T osin pianhan se turkki on taas päälle vedettävä, joten turha kait sitä tässä vaiheessa on enää päältä pois ottaa. Minä en voi kun äimistellä, että minne ovat päivät menneet. Ajatuksissani päivämäärä lähentelee heinäkuun puoliväliä, mutta kuten tiedämme, todellisuus on ihan toinen. Rannalla en ole ollut kertaakaan. Tosin en minä siellä jaksa loikoilla, mutta uida tykkään.

Eilen oli hauska ilta. Päivä oli mitä oli, mutta onneksi se pahaolo jäi jälkeen ja hyväolo voitti. Sytytin taas kynttilän valaisemaan hämärää olohuonetta ja istuin vain tässä koneen edessä jutellen hassuja uusien ja vanhojen tuttujen kanssa. Toinen istui toimistossa, myöskin koneen äärellä:)

Uusista kengistä sain itselleni aikaan mojovat rakot. On vaikea kävellä lyhyttä matkaa totuttaakseen jalat töppösiin, koska lyhyttä matkaa pyörättömänä ei olo. Voisinhan minä tietenkin kävellä asuinalueen ympäri, mutten jaksa. Kävelin siis kaupunkiin ja teatterin kohdalla vasemmasta jalasta räiskyi verta, jonka jälkeen vauhti hidastui haaristeluksi. Muumi - ja merirosvolaastarilla paikkasin rakot, mutta eihän ne millään jaloissa pysyneet. Irtoilivat ja liputtivat muutaman askeleen jälkeen. Piti ottaa linjuri kotiin ja nyt rakot ovat aristavat ja märkivät. Ihanaa. Pyrin kuitenkin kävelemään taas kaupunkiin ottamaan siskon ja kamelin vastaan junalta.


Eilen maistoin kaksi päivää taskussa levännyttä muttia( ohrajauhoja, vettä ja suolaa) ja pidin siitä. Taskusta ottamisen jälkeen se kuitenkin paistettiin valurautapannulla kokkareiseksi. Maito maistui herttisen hyvälle tuon juhlaruoan kanssa! Tahdon lisää!

Kela

Olen hermoillut tulevien opintojeni suhteen ihan liikaa tänään. Tai pikemminkin tuon Kelan tähden minä hermoillut olen. Hitto kun ahdistaa. Opintopisteitä pitäisi olla enemmän, ajankohdat selvillä, liikaa allekirjoituksia ja liitteitä ja kaikkea mukavaa mitä Kela vaatii. Niin ja sitten tuntuu, ettei opintosuunnitelma etene kuvitellulla tavalla ja uusia sääntöjäkin on sitten tullut matkalle mukaan. Miksi joku KaHa pimittää tietonsa salasanojen taakse! Tosi ärsyttävää!!Jippii, miten onkin mukavaa aloitella uutta lukukautta näissä merkeissä. Rahaa ei ole, mutta se kait ei ole mitään uutta. Harmittaa vaan, ettei pysty matkustamaan ystävien luokse, vaikka kuinka tahtoisi.

Iloinen asia on kuitenkin ollut se, että opintosihteerimme on ollut tänään hyvin avulias ja soitellut minulle muutamaan otteeseen. Mukavaa kun edes hiukan pidetään huolta. Toinen ilonaihe on tuo sohvalla tuhiseva möykky. Naurattaa, kun sinne päin tiirailen. Kuulen hengitystä.

Pitäisi lähteä kävelemään ja etsimään itselle uutta kumea pyörään, jotta voisi taas hiukan paremin ja halvemmalla liikkua paikasta toiseen.

En minä jaksakkaan kirjoittaa.